|
|
Taivasmatka
Taavetti Tahvanainen saapasteli pontevasti Taivaisen hautaustoimistoon. Aarre Taivainen hieraisi tapansa mukaan k�si��n kuullessaan asiakkaan saapumisesta kertovan tuulikellon kilahtelun takahuoneeseen. H�n ny�k�ytti merkitsev�sti p��t��n vaimolleen. Lahja Taivainen j�tti seppeleen sitomisen ja kiiruhti palvelemaan asiakasta.
Taavetti seisoskeli kukkavitriinin edess�, mist� Lahja p��tteli h�nen tulleen ostamaan kukkasia. H�n ei kiinnitt�nyt sen kummemmin huomiota Taavetin arkisiin tamineisiin, sill� olihan h�n vuosien saatossa tottunut, etteiv�t is�nt�miehet aina v�litt�neet t�ll�yty� Kirkolle l�htiess��n, mutta asiakkaasta l�htev�lle pist�v�lle tuoksulle h�nen oli sen sijaan pakko nyrpist�� hieman nen��ns�. Vaikka tuoksun alkuper� olikin Lahjalle tuntematon, niin siit� h�n oli vakuuttunut, ettei se mist��n partavesipullosta ollut per�isin...
- Mink�h�nlaista kukkaa saisi olla? Lahja kysyi ty�nt�en lasiovea syrj��n.
- E...en min� kukkia ajatellu viel� ostaa. Saattavat keret� lakastua... tuumasi Taavetti h�lmistyneen�.
- Jotakin lahjatavaraako sitten katseltaisiin? sanoi Lahja ja l�hti k�velem��n kohti hyllykk��, joka oli pullollaan jos jonkinlaista posliinikr��s��.
- Kirstua min� tulin kattelemaan... sai Taavetti viimein tokaistua seurattuaan ensin automaattisesti muutaman askeleen Lahjan per�ss�.
- Anteeksi, sanoi Lahja k��nn�ht�en nopeasti ymp�ri. H�nen kasvonsa valahtivat hurskastakin hurskaammaksi, sill� arkunostaja oli ehdottomasti heid�n paras asiakkaansa. Lahjalla oli erinomainen p��ss�laskutaito ja h�n arvioi Taavetin heti oikop��t� v�hint��nkin kymppitonnin arvoiseksi.
- Otan osaa. Hetkinen, min� k�yn hakemassa mieheni, h�n hoitaa meill� arkkupuolen, sanoi Lahja ja livahti verhon l�vitse takahuoneeseen.
- Aarre, sinun asiakkaasi! Johan min� aamulla sanoin, ett� alkaa olla syyssesonki! kuiskasi Lahja ja paneutui tomerasti seppeleen sitomiseen. Aarre pyyhk�isi pullanmurut suupielest��n, tiukensi solmiotaan ja l�hti arvokkaasti astellen palvelemaan asiakasta.
H�n ilmestyi verhon l�vitse viimeisen p��lle huolitellun n�k�isen� tummissa pukeissaan k�si valmiiksi ojossa.
- Otan osaa, Aarre venytti tapansa mukaan. H�n oli harjoitellut sit� ty�ns� puolesta niin moneen kertaan, ettei sit� sen vakuuttavammalla ��nell� voinut en�� lausua. Se sai Taavetinkin riisumaan automaattisesti kumikinttaan oikeasta k�dest� ja ojentamaan k�tens�.
- Em�nt�k� se... kysyi Aarre Taivainen katsahtaen hieman kummeksuen tavallista arkisemmin pukeutunutta asiakasta, josta l�htev� tuoksu sai h�net per��ntym��n askeleen verran taaksep�in. H�nk��n ei heti tunnistanut voimakkaan aromaattista tuoksua, mutta Taavetin saappaanvarressa olevista tuoreista n�ytepaloista h�n saattoi p��tell�, ett� kyseess� oli ehta tunkioparfyymi. Mik� olikin oikeaan osunut analyysi, sill� Taavetti oli l�htenyt arkunostoon kesken lannanlevityksen.
- Viivik�? Mik� se pahan tappais... Ei... en min� Viiville. Itelle min�... Min� tunsin paskaa lapijoijesa kummallisen pistoksen rinnan seuvulla ja aattelin, ettei taija olla meik�l�isell� enn��n pitk�sti j�lell� t�t� maallista paskanluontia, ja niin min� l�hin arkunostoon heti, ku olin saanu luotua per�k�rryn tyhyj�ksi. Aattelin, ett� kannattaa hommata kirstu ajosa valamiiksi, jottei j�� hamev�en huoleksi... Min� ku en luota siihen, ett� ne ossais hankkia kunnon arkkua meik�l�iselle. Onhan se n�hty, ett� ne on niin niitten ruusauksien perr��n, ja muulla ei oo sitte mitt��n v�li�... Min� oon sit� mielt�, ett� ne on ruumisarkusa aivan turhia kaikki semmoset ruusaukset, se ku ei vainajan silim�� taatusti ilahuta, olipa arkku sitte p��llisin puolin miten koristeellinen tahansa, lateli Taavetti. Tuulikellon kilahtelu sai Aarren hieraisemaan j�lleen k�si�. H�n kumarteli kohteliaasti sis��n astuvalle rouvashenkil�lle, joka oli mit� ilmeisimmin hakemassa vierailukukkia.
- Jospa siirrytt�isiin keskustelemaan t�nne sivuhuoneeseen, jossa me hoidamme n�m� kuolinasiat. Aarre avasi oven pienehk��n, rauhallisesti valaistuun huoneeseen. Sinisens�vyiseen huoneeseen astuessaan saattoi miltei kuvitella tulleensa taivaan portille. Vaikutelman saivat aikaan huoneen per�ll� olevat valkeat, holvikaariset pariovet, jotka olivat ik��n kuin portti jonnekin, sek� keskeiselle paikalle huoneeseen sijoitettu herttainen enkelipatsas. Taavetti otti lippalakin p��st��n.
- Olkaa hyv� ja k�yk�� istumaan! Tarkoittanette mit� ilmeisemmin sellaista ennakkosopimuspalvelua? oletti Aarre.
- Ei. En min� semmosta tullu tekem��n. Min� haluan vain ostaa arkun ja sill� selev�. Perikunta saa sitte hoijella kaikki muut j�rijestelyt niin ku parraaksi n�kkee, niihin min� en kajua. Minulle on se ja sama mit� virsi� veisaavat ja mill�lailla m�ss�ilev�t, ku en kerran p��se niist� ite osalliseksi.
- Jospa sitten l�hdett�isiin katsomaan sit� arkkua... Aarre avasi portin...
- Oletteko jo jaksaneet ajatella asiaa niin pitk�lle, ett� olisitte p��tt�neet, haluatteko kangasarkun vai puuarkun?
- Puuarkun, iliman muuta. Mutta ei mitt��n tammia eik� muuta semmosta, vaan supisuomalaista m�nty� sen olla pitt��. Min�k� oon t�mm�nen tukevanpuoleinen, niin se pitt�� olla arkkuki niin vankkaa tekua, ettei pohoja vain r�s�h� kesken kantamisen...
- Siit� ei ole kyll� pelkoa... Kyll� ne sen puoleen kest�v�t kangasarkutkin. Mutta tottahan vainajan - tarkoitan tulevan vainajan - oma toivomus on otettava ensisijaisesti huomioon. Joten katsastetaanpa sitten m�ntyarkkuja. Meill� on niit�kin pari mallia... Milt�h�n t�m� n�ytt�isi? Aarre nosti kannen syrj��n.
- Sit�h�n ei tiij� ennen ku kokkeilee... Miten se on, saisko sit� koittaa, ett� mink�laista siin� on k�ll�tell�?
- Mi...mik�p� siin�, jos Te kerran v�ltt�m�tt� niin haluatte... Mutta etteh�n pane pahaksenne, jos laitan ensin arkkuun v�h�n jotakin suojaa, jottei sisusta vain likaannu? kys�isi Aarre katsahtaen tulevan vainajan nuhruisenpuoleista vaatetusta. H�n ei j��nyt odottamaan vastausta, vaan katosi samassa toiseen huoneeseen.
Hetke� my�hemmin h�n palasi paperirullaa kiikuttaen.
- Jos ottaisitte kuitenkin saappaat pois, pyysi Aarre vuoratessaan arkkua paperilla.
- Jaa ett� saappaat... Taavetti empi. Lopulta h�n kuitenkin suostui riisumaan saappaansa ja p�ll�hti arkkuun villasukat jalassa.
- T�m� on kyll� v�h� ahtaanpuoleinen, ainaki n�in p��llysvaatteisa, moitiskeli Taavetti. H�n hilautui istualleen ja pyysi saada kokeilla toista mallia.
- P��llisin puolinhan n�iss� ei ole paljoakaan eroa, mutta t�m� on hieman vaatimattomampi sisustukseltaan, selitti Aarre valmistellessaan arkkua Taavetin koemakuuta varten.
- Sill� sisustuksella nyt ei oo niink��n v�li�. Hinta ja mukavuushan sen ratkasee. Vainajalle ku pitseist� ja r�yhel�ist� ei oo mitt��n ilua, oletti Taavetti.
- Toiset pit�v�t sisustusta hyvinkin t�rke�n� seikkana, puolusteli Aarre. - Ja eritoten silloin, jos arkku aukaistaan...
- Min� en oo kyll� ajatellu pitt�� mitt��n ruumiinvalavojaisia... Vaikka kyll�h�n se toisaalta olis hyv�, ett� saivat surra v�h� perusteellisemmin, niin ei Viivik��n aivan heti h�yr�ht�is uutta ottamaan... Tarkotan, ett� meik�l�inen pysys muistisa v�h� pitemp��n... Vaikka tuskinpa nuo sittek��n viittiv�t ruveta kalamankalapijaa ruumista vahtaamaan, ep�ili Taavetti.
- Me kyll� ehostamme vainajan siin� tapauksessa, jos omaiset haluavat avata arkun, vakuutti Aarre.
- Kannattaneeko tuota sittek��n meik�l�ist� asettaa n�ytille, empi tuleva vainaja. - Min�k� en oo ollut muutenkaan oikein hanakka essiintymm��n...
- Usein omaiset vain haluavat k�yd� katsomassa rakkaitaan viel� kuoleman j�lkeenkin, vakuutti Aarre.
- Totta puhuen min� pahasti pelek��n, ettei meij�n j�l�kikasvulla oo siihen suurtakaan halua. Niill� ku tuntuu olevan kaiken aikaa niin kiireellist� joutenolua, ettei ne turhan ussein kerki� piipahtaa vanahuksia kattomasa muutenkaan, niin tokkopa nuo sitte viittiv�t hyp�t� kylymi�s� semmink��n... - Mutta mit� sit� t�ll� kommeuvella on hintaa? tiedusteli Taavetti arkusta k�sin.
- Kuusituhattakaksisataa.
- Ett�k� kuustonnia ja rapiat p��lle! Seh�n on aivan �lyt�n hinta yhest� ruumisarkusta! �imisteli Taavetti.
- Naapuri osti vasta k�ytetyn Volovon parilla tonnilla ja sill� p��see sent��n kulukemaanki. Ja k�yp� kulukuvehe onki; Enska kehu, ettei oo viel� kertaakaan j�tt�ny h�nt� v�lille. Niin ett�, ei kai sit� nyt kukkaan iliki� yhest� ruumisarkusta kolomia auton hintaa pyyt��?
- Mutta eih�n sit� nyt toki voi ruumisarkkua k�ytettyyn autoon verrata, eik� oikein uuteenkaan... Ja samoissa hinnoissa meill� on arkut kuin muillakin, vakuutti Aarre.
- Seh�n se justiinsa onki, ku t�s� ei oo l�hiseuvulla kilipailijoita, niin sin� saat kiskua kirstuista niin palijo, ku sinua vain sattuu kullonki huvittaan... Mutta sanopa nyt se lopullinen hinta, niin p��st��n kauppoihin?
- No py�ristet��n sitten kuuteentuhanteen.
- Et sin� palijo raskinu puottaa. On se hirvi� hinta, ku ajattelee, ettei sill� p��se sen pitemm�lle, ku Hietalahen hautuumaalle.
- �lk��h�n sanoko, parhaassa tapauksessa taivaan kirkkauteen saakka, lohdutteli Aarre arkussa makaavaa asiakastaan.
- Mutta jos sattuski k�ym��n niin k�pel�sti, ett� meik�l�inen joutus saunaosastolle, niin pit�sk�h�n sitteki ostaa semmonen tulenkest�v�...
- Sellaisia arkkuja ei ik�v� kyll� valmisteta edes erikoistilauksesta.
- Vai ei valamisteta, vaikka niill� luulis olevan kysynt�� enemm�ltiki...
Taavetti jatkoi tinkimist��n. Aarre vain ei heltynyt tiputtamaan hintaa siit�k��n huolimatta, ett� h�n keskusteli ensimm�ist� kertaa arkussa makaavan asiakkaansa kanssa. H�n vetosi siihen, ett� h�n joutuisi s�ilytt�m��n Taavetin arkkua ties kuinka kauan... Jolloin selvisi, ettei Taavetilla ollut tarkoitustakaan j�tt�� arkkuaan Taivaiselle, vaan vied� mukanaan. Sit� vartenhan h�n oli l�htenyt per�k�rryn kanssa liikenteeseen. N�in ollen Aarren oli lopulta pudotettava hinnasta sittenkin viel� pari sataa, kun Taavetti huomautti, ett� h�n s��sti kuljetuskustannuksissakin...
- Ei kai siin� sitten muuta, kun laitetaan pakettiin. Min� k��r�isen v�h�n paperia ymp�rille, niin kukaan ei kiinnit� asiaan sen kummempaa huomiota, lupasi Aarre.
- Mit� sit� turhia. Kunhan rep�set sen verran paperia per�k�rryn pohojalle, jottei kirstun pohoja sotkeennu sontaan, niin muuta se ei tartte. Se ku on tuo Viivi niin kauhian tarkka siitt� siisteyvest�...
- Min�k� en ruvennu kesken sonnanajon per�k�rry� puhistammaan, tuumi Taavetti, kun he nostivat Aarren kanssa ruumisarkun traktorin per�k�rryyn.
Koivut kylviv�t kellans�vyisi� lehti��n ruumisarkun p��lle Taavetin k�r�telless� tyytyv�isen� kujaa pitkin. Nyt saattoi kuolla kaikessa rauhassa, kun oli arkkukin hankittu valmiiksi. Vaikkei h�n nyt silti kuolemisella niin kiirett� pit�isi...
Taavetti peruutti per�k�rryn sopivasti porrasten eteen. H�n huomasi naapurin Enskan ker��v�n pihalla puutarhakalusteita talvis�il��n. Taavetti viittil�i Enskan paikalle.
- Et viittis nostaa kaverina arkkua sis�lle, ku en tiij� menn� Viivi� vaivaamaan? Se kimpaatuu aina, ku joutuu l�htem��n johonki kesken leipomisen, totesi Taavetti muina miehin�. Enska meni hieman kummallisen n�k�iseksi huomatessaan, mist� oli kysymys.
- Sin� et oo n�k�j��n aivan lyhyelle reissulle l�h�s�kk��n - matkakirstusta p��tellen, totesi naapuri viimein kylm�n rauhallisesti hieraisten lakilla ohimoaan. - Vaan mit�h�n tuo Viivi meinaa?
- Ei voi ainakaan v�itt��, ett� on turha ostos, niin ku sill� ussein on tapana, tuumasi Taavetti ottaessaan topakasti kiinni arkusta.
|
|
|
|
